Ota yhteyttä

FMO-toimistotalo

KOHTEEN KUVAUS

Espoon Tapiolassa sijaitsevassa, vuonna 2005 valmistuneessa FMO-toimistotalossa on käynnissä toimitilasaneeraus. Työt Tapiolassa alkoivat syyskuussa 2021 ja saneeraus valmistuu tammikuussa 2022.

Laaja toimitilasaneeraus Espoon Tapiolassa

Aloitimme syyskuussa toimitilasaneerauksen FMO-toimistotalossa, Espoon Tapiolassa. Rakennus tunnetaan rakenteissa ja julkisivussa käytetyistä innovatiivisista puuratkaisuista, joiden ansiosta sille myönnettiin puuarkkitehtuurin arvostettu Puupalkinto -tunnustus vuonna 2006.

Rakennuksen neljänteen kerrokseen remontoidaan kansainvälisen yrityksen Suomen osastolle uudet toimitilat. Toimitilat koostuvat kolmesta erillisestä lohkosta, joiden kokonaispinta-ala on yhteensä noin 1400 m2. Kohteessa toteutetaan tahtituotantoa.

Kokonaisvaltainen saneeraus

Remontissa toimitiloihin tehdään 19 uutta toimistohuonetta ja desibeliluokitusta parannetaan neljän huoneen osalta. Uusien toimistohuoneiden ilmastointiin ja jäähdytykseen tehdään parannuksia.

Kaikki kerroksen kahdeksan wc-tilaa ja kolme taukokeittiötä uusitaan. Uutta lattiapintaa tehdään sekä matoittamalla, että uudistamalla vanhoja parkettialueita hiomalla ja lakkaamalla. Tiloihin tehdään myös sähköt ja datakaapeloinnit miltei kokonaan uusiksi, vastaamaan nykyajan ja uusien tilaratkaisujen vaatimuksia.

Tahtituotannolla hyvin aikataulussa

FMO-toimistotalon saneerauksessa toteutetaan tahtituotantoa, jossa kohde on jaettu yhteentoista eri tahtialueeseen. Tämä on tuonut mukanaan myös haasteita, sillä eri tahtialueiden työtehtävät ovat niin erilaisia. Pienistä aikataulusäädöistä huolimatta tahtituotanto on toiminut erinomaisesti ja aikataulussa ollaan jopa hieman edellä.

”Saneerausprojekti alkoi syyskuun alussa purkutöillä, jotka kestivät noin kolme viikkoa. Tällä hetkellä kaikki väliseinätyöt, maalaukset ja wc-tilojen laatoitukset ovat valmiina. Seuraavaksi siirrytään lattiapinnoitusten, kalusteasennusten ja lasiseinäasennusten pariin. Tavoitteena on saada koko kohteen isoimmat työt valmiiksi ennen joulua ja viimeistellä projekti heti alkuvuodesta”, kertoo projektipäällikkö Janne Häkkinen.

Työt FMO-toimistotalossa alkoivat syyskuussa 2021 ja saneeraus on valmis tammikuussa 2022.

Kysy lisää projektista


Janne Häkkinen

Projektipäällikkö, kustannuslaskenta
p. +358 20 720 9065
[email protected]